Elettiin vuotta 1950, eli sodasta oli viisi vuotta, ja sotakorvaukset alkoivat olla loppusuoralla.
Rönkkönen käveli eteläpohjanmaalaisella maatilallaan, heinä suunpielessä, kädet housuntaskuissa. Oli heinäkuinen hellepäivä, joten maatöistä hiukan hengähdysaikaa. Tyytyväisenä Rönkkönen katseli kasvavaa viljaa, sitten pysähtyi suuren männyn luo ja naurahti.
    - Tuohon ne minut kiinni sitoivat, etten ennenaikojaan sotimaan lähtenyt.
    Taisi olla aivan yleistä Pohjanmaalla, että ukkoja oli puihin köytettyinä, silmät paloivat, puukko poikittain suunpielessä ja jalat löi tyhjää, kun hinku rintamalle oli kova.

    Svinhuvud oli sodan jälkeen päässyt teollisuusvartijaksi. Kerran Rönkkönen kävi moikkaamassa Svinhua työmaalla, ja tyylinsä mukaan hiipi ja säikäytti Svinhun pahanpäiväisesti. No tietäähän sen miten siinä kävi, haju oli valtaisa ja pyykkikone rallatti pitkän aikaa. Nykyään välillä tekstarilla kuulumisia kyselevät.
 
Sitten Rönkkönen sai kuningasajatuksen.
    - Pakarinen, hän mietti.
    Venäjällä kun ei kännyköitä ollut eikä kenttiä, vaikka puhelin olisikin. Silloin Rönkkönen juoksi Lyytin luo ja sanoi:
    - Nyt Lyyti pakataan ja lähdetään Pakarisen perhettä tapaamaan!
    Lyyti oli juuri makaronilaatikkoa tekemässä, sanoi:
    - Mikäs siinä, vaihtelu arkeen virkistää. Syödään hyvin ja lähdetään.

Tunnin päästä kaikki oli valmista, oli syöty hyvin ja pakattu. Ovet säppiin ja menoksi suureen Kalajoki-cityyn odottamaan junaa.
    Rönkkönen hermoili, että löydetäänkö oikea juna, kun lähtöraiteita on toistakymmentä?
    Lyyti rauhoitteli:
    - Kyllä Lyyti hoitaa ja järjestää.

Perille saavuttiin linja-autolla, Rönkkönen aivan hermona suurkaupungin vilinässä, sitten huomasi hiekkasärkkien suunnalla Sani Fani -kylpylämainoksen. Rönkkönen sanoi:
     - Odota Lyyti hetki, käyn pikaisesti tuolla.
    Silloin Lyyti otti niskasta kiinni ja sanoi:
    - Ei yhtään olutta nyt Rönkkösen pojalle!
    Kiltisti jatketiin matkaa kohti asemaa.
    Silloin tutunnäköinen hahmo käveli vastaan, ja samalla kuuluikin:
    - Rönkkönenkö se siinä!?
    - No voi hemmetti soikoon, Illu Juutilainen, Rönkkö huudahti!

    Kyllä oli tarinaa vaikka kuinka ja kuullessaan, että Pakarisen luo matka, Illu sanoi:
    - Ei mitään junia, minulla on oma Hornet, joten hän heittää.
    Olipa se ilouutinen, vaikka kyllä Lyytiä vuorostaan jänskätti olla suihkarin kyydissä. Ensin pyyhe kainalossa astelikin koneeseen kerran suihkukone oli, mutta huomasi pian erheensä.
Sitten mentiin eikä meinattu!
    Viiden minutin päästä Rönkkö kysyi Illulta, että näkyyköhän kohta Ala- sekä Ylivieska, sitten Viitasaarta ja Jyväskylä yms?
    Illu sanoi:
    - Katsoppas Rönkkönen, tuossa on Lappeenranta ja tuossa Vainikkala ja noin, nyt ollaan Vennäin puolella.
    Silloin Rönkköseltä meinas rysähtää tavarat housuun:
    - Apua! Ne ampuu kohta alas!?
    Illu rauhoitteli, nou hätä! Faxit on viranomaisille laitettu jo, ja kaikki ok. Sotaveteraani pääsee toisen sotaveteraanin luo, joka siellä on hyvin tunnettu ja pidetty mies.
    - Hienoa, Rönkkö huokaisi, mutta jälleen hieman hätä, että miten löydetään Pakarisen asunto?
    - Kyllä minä muistan sen peltoaukion, Illu vastasi ja näytti sormellaan, että tuossa se on.
Tehtiin kunniakaarros ja eikun laskuvarjoja selkään, Illu hoputti.
    Lyyti topakasti laittoi varjon selkäänsä, ja Rönkkönen perässä teki samoin.
    Illu vilkaisi ja sanoi:
    - Kuuleppas Rönkkönen! Selvisit sodasta naarmuitta, ni meinaatkos itses siviilissä tapattaa? Nimittäin sinulla on minun koulureppu selässäsi.
    Rönkkönen säikähti, apua! No niinpäs on!
    Laukusta pilkisti 1543 painettu ABC kirja.
    Löytyihän oikea varjokin ja eikun hyppy. Illu veti kättä lippaan, ja lähti takaisin kotimaahan.
Torppa näkyikin ylhäältä hyvin, ja pariskunta ohjaili sekä sihtaili varjojen kanssa tarkasti aivan keskelle pihaa ja jytkistä! keskelle puutarhakeinua istuma-asentoon!
    Pakarinen oli vieressä tietämätön heistä, sytytteli grilliä kunnes kääntyi.
    - Terve mieheen, Rönkkö sanoi!
    - Herra siunaa! säikähti Pakarinen ja hyppäsi askeleen taakse. Hetken aikaa kunnes silmät suurenivat:
    - Rönkkönen!! Ja Lyyti!! Ei voi olla totta!
    - Totta on, Rönkkönen vastasi, Illu heitti, hän sanoi.
    Pakarinen sanoi:
    - Huomasitkos Rönkkö, ei mennyt säikähtämällä housuun, on nimittäin Olgalla niin hyvät ruoat.
    Jo alkoi torpasta tulla sakkia rivissä, tuli Olga tuli Irina sekä seitsemän lasta!
    - Kyllä kyllä, Pakarinen sanoi ylpeänä, ensin tuli kolmoset, sitten kahdet kaksoset.
    Kyllä riitti ihmettelemistä Lyytillä ja Rönkkösellä, Rönkkö sanoi:
    - Arvelin lapsesta mutta että seitsemän! Onneksi toin sopivan tuliaisen, ja antoi Pleikkari kakkosen lapsille. Voi sitä riemun kiljuntaa ja ilonpitoa! Nyt saa Olgakin levähtää, kun on lapsilla puuhaa.
    Pakarinen sanoi:
    - Nyt myö Rönkkönen lähetää saunaa just, naiset tulee sitten.
    Näin tehtiin, saunaan mentiin naisten jäädessä kukkaistutuksia ihastelemaan.
    Heti saunassa Pakarinen avasi pienen hanan seinän nurkasta, jo alkoi kilju virtaamaan.
    - No on sinulla hienot salajemmat, Rönkkönen naurahti.
    Aikaa vierähti useampi tunti nautiskellessa ja kuulumisia vaihdellessa. Molemmat pienviljelijöitä ja elämä kunnossa kaikin puolin.

Silloin aukesi saunan ovi, Lyyti seisoi ovella ja kysyi, mikä kestää? Huomasi heti, että ukot aivan tuhannen päissään.
    - Nyt tuli tupenrapinat, Lyyti suuttui.
    Rönkkönen yritti skarpata, ja väitti olevansa vesilinjalla.
    - Ok, Lyyti sanoi.
    - Sanoppa perässä: Suuryritysrypäs?
    Rönkkönen sönkkäsi, eikä mitään selvää, mutta kuin ihmeen kaupalla oikea sana tulikin loppujen lopuksi. Lyytikin oli hieman hämillään.
    - No entä: Transsendentaalifilosofia?
    Rönkkönen jälleen parhaansa, yritti:
    - Transseksuaal...transsi......sitten onnistui oikein taas.
    Lyyti pisti kaiken peliin, sanoppas nämä!?
    - Kiitos en halua seksiä? Ei enää viinaa minulle? Ikävä kyllä et ole tyyppiäni?
    Silloin Rönkkönen kalpeni, yritti avata suutaan mutta totesi:
    - Nyt ei pysty, aivan mahdotonta.
    Silloin Rönkköstä vietiin niskasta puutarhakeinuun lepäämään. Olga haki Pakarisen myös keinuun huilaamaan. Siinä ne Mannerheimristin ritarit vierekkäin pötkötti.


Aamu sarasti, ja auringonsäteet herättivät velikullat ylös. Pakarinen nousi istuma-asentoon valittaen niska- ja selkäkipua, suu oli myös aivan kuin Saharan autiomaa. Rönkkönen hiiviskeli jo saunan suuntaan kiljua etsimään, Pakarinen tiiviisti beesissä tottakai.
    - No voi hemmetti! kuului saunalta kun huomatiin, että umpeen oli muurattu kiljuhanat.
    Samalla Olga ja Lyyti tulivat sanoen:
    - No niin pojat, hopi hopi aamupalalle! Siellä on tuoretta kahvia ym.
    - Ei kai tässä mikään auta, pojat sanoivat ja lähtivät torpan suuntaan. Hiukan piristyivät torpassa, kun kahvin tuoksu osui nenään. Lapset tuijottivat kovassa kapuloissaan olevia isäntiä. Olga ärähti:
    - Riina, Siina, Tiina, Liina, Miina, Annastiina ja Kunto! Ei saa tuijottaa! Se on epäkohteliasta.
    Rönkkönen katsoi ja naurahti, oho! Kuusi tyttöä ja poika!?
    Olga sanoi, eihän sitä voinut lopettaa, ennenkuin poika vihdoin tuli. Kunto nimeksi siksi, jos naapurit ikkunoistaan näkevät Pakarisen hoippuvan humalassa kotia että: "Siinä se Kunnon isä menee kotia kohti."
    - Mutta ei taida täällä naapureita koskaan olla, ollaan niin korvessa, Olga totesi.
    Pakarinen hymyili ja sanoi:
    - Tiedä montako tyttöä ois jos ei sovittu kun samaa taloa ollaan, että Irina auttaa ja samantien poika poksahti!
    Rönkköseltä tippui lusikka kuppiin ja köhi hieman.
    Pakarinen vaan jatkoi, että olivat kätilöt ihmeissään kun molemmat, Olga sekä Irina synnyttivät yhtäaikaa ja minä onnellinen isä. No nyt riittää tämä katras ja kun poikakin tuli vihdoin. Silloin Olga läppäsi kintaalla korville.
    - Höpö höpö! Olga tahtoo tyttöjä lisää!
    Sitten oli hiljaista, kunnes Rönkkönen varovasti sanoi:
    - Kuulkaas Lyyti, Olga sekä Irina. Puhuttiin Pakarisen kanssa illalla sellaista, kun kiljupäissään hyökkäiltiin tuolla pihamaalla, että josko muukalaislegioonaan mentäis tai päästäis? Se on nykyään turvallista ja tienaakin jotain.

Tuli pitkä hiljaisuus, kunnes Olga kysyi, kauanko siellä menisi?
    - Niin, se on epävarmaa, ehkä useampi vuosi, mutta parhaamme mukaan tullaan lomille ja lähetetään rahaa postissa. Pellot vuokrattais Isomäen Igorille, hän kyllä mieluusti ottaa maata lisää vuokralle.
    Lyyti, Olga sekä Irina pitivät palaveria ja sitten Olga sanoi:
    - Ok, ei me estetä, taistelijan luonne on teillä veressä, mutta lomille aina kun mahdollista, eikä minnekään Rivieralle naisiin, onko selvä!?
    - Selvä on, pojat nyökkäsivät.
Lyyti voi olla meidän seurana täällä jos haluaa, ja Illu hakee kyllä välillä Lyytin Pohjanmaalle asioitten hoitoon. Lyytikin huokaili:
     - Voi tota meidän isäntää. Pitäisköhän meidän muuttaa kauemmas asumaan, vaikka Pohjois-Karjalaan, koska aina kun jyrähtää ni Rönkkönen syöksyy pensaikkoon haulikko tanassa: Vihollinen tuloo! Aina pitää huutaa et Vattaja se vain on tai ukkonen!
Lohtajan ammuskelu kuuluu niin selkeästi ja minkäs sodankäynyt mies muuta voi.
Menkää vaan Ranskaan, mutta kova koulu se on teillekin.

(Jatkoa seuraa...)