Oli syyskuinen synkkä, sateinen ilta ja elettiin jatkosodan pahimpia vaiheita. Rönkkönen istui kannon päällä syömässä noppasoppaa, Svinhuvud soitteli huuliharppua korsun oviaukossa, Pakarinen istui riu'ulla vääntämässä jöötiä. Se oli paha virhe Pakarisen pojalta, koska paljas valkoinen takamus kiilti kuin taskulamppu ja alkoi vihollisen piippalakkia vilkkumaan metsän siimeksessä. Samantien rysähti sarja Pakarisen riukuun ja riuku poikki!

Pakarinen tippui monttuun ja pyöri siellä kuin härräkkä. Svinhu, joka oli siis Svinhuvudin kutsumanimi, säikähti niin kovin, että velliä valui pitkin nilkkoja ja huuliharppu lensi korsun takaseinään aivan pillunpäreiksi!
    Rönkkönen vain söi noppasoppaansa tyynen rauhallisena, veti "taikaviitan" päällensä eli sadeasun, koska se torjuu kaikki keskitykset. Mutta jo alkoi Rönkkönenkin hiukan miettiä, että ei saatana sentään! Nyt loppui leikki! Otti mauserinsa ja tyhjensi metsikköön lippaallisen parissa sekunnissa, otti konkan ja antoi laulaa sarjaa minuutin verran, viskasi parikyt käsikranua perään, raahasi raskaan tykin paikalle ja antoi tykin puhua niin että mäntymetsikkö oli pelkkää silppua! Kertasingolla tulitti vielä summamutikassa menemään ja lähimmältä kaatuneelta viholliselta otti haulikon, jolla tulitti piiput piloille. Panssarivaunulla vielä muutama tällinki, joka oli saksalainen, Tiger 55 tonninen.

Jo vietiin piippalakkia tuhansittain pitkin maita ja mantuja. Pakarinen ja Svinhu olivat jo pyykkäämässä kakkasia vaatteitaan ja tuumasivat yhteen ääneen: On se hurja!! Rönkkönen vain tyynenä, että "Eihän tuo mittään, jokainen olisi tehnyt samoin samassa tilanteessa", ja jatkoi pakistaan noppasopan syöntiä.

No eikös just silloin pamahtanut kuula peltipakista läpi! Yksi vihollinen oli jäänyt nimittäin henkiin ja sihtaili Rönkköstä.
    - Ai saatanan saatana, Rönkkö "lempinimi" huusi!
    - Ruoat on valunut pitkin puskia, voi vitun puskaryssä! hän sadatteli. Olisittepa nähneet venakon ilmeen ja pelon, kun Rönkkö saapui paikalle. Vanhana keilaajana otti sormiotteen perseestä ja viskasi ukon männynlatvaan!
    Taas Svinhu ja Paka huusivat:
    - On se hurja! Hurja se on!
    Tilanne rauhoittui ja elettiin siis 03.09. 1944 eli suurhyökkäyksen aikaa.

Rönkkö istui taas kannonnokalle ja alkoi naputtaa uudella kännykällään "Nokian tietty" Lyytille tekstaria kotipuoleen. Otti vielä ryhmäkuvan kaveruksista, kun kamerakänny oli, ja lähetti Lyytille sähköpostina nettiin. Lyyti oli juuri whc:ltä Tuulen viemää katsomassa, ja säikähti, kun tekstari rävähti kännyyn, luki sen ja eikun nettiin ihailemaan poikien kuvia ja terveisiä rintamalta. Siihen aikaan oli puhelut ja tekstarit tosi kallista lystiä, puhumattakaan multimediaviesteistä, että harvakseltaan vain oli varaa kuulumisia kysellä.
Svinhu ja Paka olivat aika kadeja Rönkölle, kun heillä ei ollut kuin ikivanhat Nokian 33110, jossa tylsät soittoäänet, kun taas Rönkkö soitteli kännykällään "Suuri ja mahtava Neuvostoliitto" -biisiä.

Tosin siitä Rönkkönen sai Mannerheim-ristin itselleen, kun aina sen biisin aikana venakot nousivat maista ylös ja tanssivat käsikynkkää, jolloin he olivat helppoa saalista. Eihän Venäjällä kännyköitä eikä muitakaan puhelimia oltu nähty eikä kuultu.
Pakarinen siinä lopi suupielessä mietti, että:
    - Kyllä joidenkin keksijöiden elämän on täytynyt olla todella yksinäistä! Ajatelkaa vaikka Belliä, puhelimen keksijää. Ainoa henkilö, jolle hän saattoi soittaa, oli hän itse - ja silloinkin puhelin tuuttasi aina varattua.
    Rönkkönen ja Svinhuvud naurahtivat Pakarisen mietteille. Sitten Rönkkö heitti rinkan selkään ja sanoi:
    - Lähdetääs pojjaat menemään.

Edessä aukesi pitkä, pimeä, synkkä, sateinen, jopa sanoisin että pelottava polku. Ilmankos Svinhun jalat alkoivat lyödä loukkua ja ukko alkoi tutisemaan pelosta. Ei edes tupakkaan tulta saanut, oli se sellaista tärinää. Rönkkönen osuvasti sanoikin:
    - Svinhu! Elä mee kuselle nyt tai tulee aivan jotain muuta kuin pissiä.
    Svinhu vain kauhuissaan oli ja kysyi Rönköltä:
    - Mitäs jos karhu tulee pimeällä polulla vastaan?
    Rönkkö sanoi:
    -Kuule Svinhu! Heitä ihmisen paskaa sen karhun silmille! Se on tehokkainta.
    Svinhu ihmetteli, että mistä sitä siihen hätään saa?
    Rönkkönen sanoi:
    - Sitä löytyy siinä vaiheessa yllättävän paljon ja aivan omasta takaa.

Pakarinen naurahti taaempana ja Svinhukin alkoi pikkuhiljaa hieman rentoutua ja naurahteli. Tietysti silloin desantti hyökkäsi huutaen ja ampuen! Taas oli Svinhu aivan kuravellipaskassa, kun säikähti kuollakseen.

Rönkkönen otti desanttia pillistä kiinni, heitti niska-pers-otteella läheiseen lampeen. Voi juma sitä desantin uimavauhtia, kun lähti menemään! Taakse Ian Thorpekin olisi jäänyt varmasti tulemaan. Rönkkö ja Paka päivittelivät, kun nyt Svinhun hermot olivat viimeisen kerran riekaleina. Ukko vain tärisi ja vemppasi hysteerisesti nauraen. Rönkkö laittoi päämajaan faxia, että hakekaa Svinhuvud pois, hän on velvollisuutensa sodassa suorittanut. Niin jatkoivat matkaa vain Rönkkönen ja Pakarinen, oikeat velikullat.
    Suuntana, ei enempää eikä vähempää kuin Moskova, mutta sitä ennen laittoivat nuotion ja valmistivat aterian. Viisaasti he valkosipulimajoneesin jättivät väliin, ettei haju paljasta viholliselle piilopaikkaa. Väsymys iski ruuan jälkeen ja Rönkkönen havahtui vasta aamulla, kun vesipisaroita tippui oksilta kasvoille. Rönkkönen ravisteli Pakarisen ylös, ja niin lähdettiin kohti Moskovaa.

Vain linnut lauloivat, ja kaukaista tykkien jylinää kuului. Paka sanoikin, että onko tämä näin helppoa kävellä selkä suorana Moskovaan saakka!
    Juuri silloin takaa kuului:
    - Rukiver! ja pistimenkärki painautui selkään uhmakkaasti.
    Kuin salamaniskusta Rönkön ja Pakan kädet nousivat taivasta kohti. Ja kun hyvin tiedämme Pakarisen herkän vatsan, niin säikäys teki tehtävänsä ja vellit housuissa. Kun vielä kebabvellit, niin haju valtava!

Takaa kuuluikin sellainen manaaminen ja toisella kädellä paranovinpoika pitikin nenästään kiinni. Kaverukset kyselivät huolestuneina, että mitenköhän tässä käy? Loppuukohan meidän sota tähän paikkaan.

Silloin alkoi pikkuhiljaa voimistumaan ja voimistumaan sellainen posina, kalkatus ja pullojen kilinä. Tultiin vihollisen leiriin, jossa oli enemminkin pontikkaa keitelty ja ukot ympäripäissään. Hälinä loppui kuin seinään vihollisen huomatessa Rönkkösen ja Pakarisen, Igor pistimen kanssa heidän takanaan. Samantien alkoi kuitenkin voitonriemu ja maljaa nosteltiin. Rönkkönen ja Pakarinen sidottiin mäntyyn kiinni, ja vihollinen keskusteli heidän kohtalostaan.
    Sitten tuli noin 3 promillen humalassa oleva kersantti sanomaan suomipojille, että:
    - Olemme reiluja! Jos teiltä löytyy yhteensä 20 cm munaa, niin laskemme vapaaksi.
Ensin mitattiin Rönkkönen... 16 cm! Sitten Pakarinen... Tasan 4 cm! Siinä he laskivat, että on se hitto ja tasan 20 cm! Luvattu mikä luvattu, vapaaksi on pakko laskea. Köydet avattiin, ja kyllä poikia vietiin! Noin kilometrin pari juoksivat hullunlailla, ja kun tuli suojaisa kohta, niin pysähtyivät läähättämään.

Muutaman minuutin päästä hengityksen tasaannuttua Pakarinen, jolla oli 4:n cm:n muna, sanoi:
    - Kuule Rönkkönen! Kusessa oltais oltu, jos ei ois sattunu seisomaan!
    Rönkkönen katsoi monttu auki kysyen:
    - Miten helvetissä sait tuollaisessa tilanteessa seisomaan?!
    Pakarinen vastasi:
    - Helppoa se oli. Muistatko kun pistin tuli selkään ja paskat rysähti housuun? Nimittäin ei se kauaa paskassa makaa.
    Kyllä oli Rönkkösellä hauskaa! No on Pakarisen pojalla konstit, että paskoo housuun niin ei muna kauaa siellä makaa. Yhdessä he nauroivat vielä katketakseen. Sitten Pakarinen muisti, että karkuun lähtiessä hän nappasi maasta täyden pontikkapullon.
    Rönkkö katsoi silmät kiiluen, oot sie tavan velikulta Pakarinen! Ja eikun korkkaus samantien. Ei kauaakaan, kun alkoi laulu sujumaan ja pelko oli tipotiessään.

Ei kuitenkaan kovin kauaa mennyt, kun molemmat sankarimme olivat untenmailla keskellä katajapuskaa. Aamun sarastaessa heräsivät, kun maa tärähteli rytmikkäästi. Kaameassa päänsäryssä heräsivät miehet, kieli kitalakeen juuttuneena ja näkivät, kun komppanja Vennäin miehiä marssi ohitse aivan vierestä. Henkeään pidätellen tuijottivat ohimarssivia jalkapareja, kunnes viimeinenkin oli katajapuskan ohittanut.
    - Huh! Huokasivat miehet yhtä aikaa, mutta mistä saisi juotavaa, miehet miettivät, kun kitalaki oli yhtä santapaperia. Silloin Pakarinen osoitti sormella auringossa kiiltävää pulloa.
    - Mikä säkä! huusi Rönkkönen huomatessaan, että yhdeltä oli tippunut polulle litran pontikkapullo.
    Pakarinen sanoi, että ei näin koskaan Moskovaan päästä, mutta minnekäs meillä kiire onkaan, ja korkkasi samalla pullon auki. Jo hävisi krapula miehiltä sen siliän tien ja laulu raikui! Pikkuhiljaa miehiä alkoi hiukoa ja Pakarinen kysyi, uskaltaisikohan laittaa pienet tulet?
    Rönkkönen näytti sopivan syvää monttua, joka oli noin metrin, että eiköhän tuohon laiteta notski, ei vihollinen päivänvalossa sitä havaitse.
    Tulet tehtiin, mutta sitten muistettiin:
- Onko meillä ruokaa?! Yhteen ääneen miehet kysyivät.
    Pakarinen kaivoi reppuaan ja heureka! huudahti. Paketti Wilhelmiä löytyi! Samalla Rönkkönen huusi, että:
- Jumatsuikka, paketti Kabanossia!
    Makkaratikut tehtiin salamavauhtia ja makkarat tulille. Onneksi oli juuri lentokonekin tiputtanut miehille summamutikassa maastoon Auran sinappia, joten ateria oli täydellinen. Aavistuksen harmittelivat, jos olisi vielä ollut Forssan perunasalaattia, mutta ei ne majoneesipohjaiset ruoat kauaa säily lämpimässä, joten ymmärsihän sen puuttumisen.

Sitten miehet lähtivät taas kohti Moskovaa, ja jättivät vajaan ponupullon suosiolla nuotiopaikalle. Pakarinen pohtikin, että kuinka nopeasti nuoriso tulevaisuudessa kasvaa, joutuvatkohan kasvatuslaitoksesta hetikohta katkaisuhoitoon?
    Rönkköstä nauratti, kun heti hokasi, että alkoholiin Pakarinen jutussaan viittasi. Samalla Rönkkö jatkoi:
    - Eiköhän Paka matkalla tuhota yksi isompi silta, joka on tärkeä huollolle.
    - Eihän siinä mitään, Pakarinen sanoi, mutta varmasti on vartijoita kuin SaiPan pelissä. Äärimmäistä varovaisuutta siis vaaditaan.
    Silloin Rönkkösellä välähti! Hän sanoi, nyt mennään hiukan sivummalle, koska silta häämöttää jo vasemmalla noin sadan metrin päässä.
    Ja toden totta, ukkoa siellä vilisi kuin muurahaisia. Pakarinen ihmetteli, että mitä on Rönköllä mielessä? Rönkkö näytti Kabanossi-pakettia hymyssä suin, ja heti Pakarinen myös oli juonessa mukana.
    Paketti vietiin kepinnokkaan sillasta parinsadan metrin päähän, ja sitten kovaäänisesti katkaistiin männynoksa ja äkkiä karkuun, koska ensimmäiset viholliset syöksyivät paikalle tarkastamaan tilannetta.
    Ja auta armias, mikä huuto alkoi kuulua, kun makkara löytyi! Siellä iloittiin, painittiin, etsittiin nuotiopaikkaa ja tottakai jokainen ryntäsi paikalle saaliinjaolle. Silloin iskivät Rönkkö ja Paka sillan kimppuun ja nopeasti oli dynamiitit ja miinat laitettu paikoilleen. Katsoivat ansapaikan suuntaan ja hitonmoinen pölypilvi nousi, sitten lenteli makkarankuoria ilmassa ja muutama kevyempi toverikin ilmassa vilahteli.
    - Nyt äkkiä menoksi, sanoi Rönkkönen ja niin matalana mentiin. Noin kilometrin päästä kuulivat, kun auto ajoi miinaan ja sitten räjähteli dynytkin ja kaamea rytinä, kun silta meni aivan kappaleiksi.
    Kaverukset miettivät, että ei ole helppoa olla nyt niiden vartijavenäläisten housuissa, jotka makkaran kimpussa ovat. Jo alkoikin rukiver-huutoja kuulua, kun kapiaiset jahtasivat tovereitaan, ja metsä raikui kun karkuun juoksivat henkensä edestä.
    - Tehtävä suoritettu, sanoi Rönkkönen ja laittoi esikuntaan tapahtuneesta tekstiviestiä.
    Hetikohta tulikin paluuviestiä, ja sitä Rönkkönen katsoi suu auki ja näytti Pakariselle myös, että katso!
    Se oli kuvaviesti majurilta, ja aika härski. Onneksi heti tuli korjausviesti perään: Sori pojat! Sen piti mennä vaimolle, mutta tuli näppäinvirhe. Lopuksi vielä majuri onnitteli ja kehui miesten suoritusta sillan tuhoamisessa ja lupasi, että makkarat on miehille vuodeksi turvattu kaikkine sinappeineen ja perunasalaatteineen. Kuntsarit myös kaupanpäälle, sekä mäyräkoira olutta. Kyllä olivat Rönkkö ja Paka rinta rottingilla ylpeänä teostaan, mutta nopeasti havahtuivat todellisuuteen eli hengissä pitää reissusta selvitä takaisin koti-Suomeen, ennen kuin palkinnosta pääsee nauttimaan.

Rönkkönen tutki karttaa tarkasti ja totesi kompassin perusteella, että nyt Pakarinen lähdetään hieman kaakkoon etenemään, totesi samalla:
    - Huh huh! On tämä Venäjä aivan valtavan laaja! Ja oli hieman jopa epätoivoisen oloinen.
    Mutta niin sitä taas mentiin reipasta tahtia. Polku kiemurteli sankassa kuusikossa ja tarkkaan piti katsoa, ettei ansalankaa näy poikittain polun yli. No tuskin vihollinen edes aluetta miinoitti, kun omia vaan alueella pörräsi.
    Rönkkönen ja Pakarinen olivat ainoat suomalaiset näin syvällä vihollisen puolella, ja suuntana Moskova. Sitten polku loppui metsän reunaan, ja valtava peltoaukio oli edessä.
    No eikös siellä piippalakkia vilissyt pellon toisella puolella noin kilometrin päässä. Miehet maastoutuivat ojaan ja Rönkkönen otti tarkkuuskiväärinsä ja asetti sen tukevasti ojanpenkalle, otti reilusti tähtäyksen yli ja sups! vain kuului, kun äänivaimennettu kivääri oli.
    Samantien pellon toisessa päässä kaikki lakosi ja kova huuto, kukushka! kukushka! eli käki. Vennäin pojat jos eivät nähneet ketään ja kuulaa tuli, niin käeksi luultiin, eli mukamas puussa luulivat olevan. Eivätkä todella tienneet, mistä heitä ammuttiin, koska tulittivat aivan umpimähkää päinvastaiseen metsikköön.
    Paniikin syykin selvisi ja oli varsin ymmärrettävä. Pakarinen katsoi kiikarillaan ja huomasi, että vain Mahorkan tumppi oli yhdellä suussaan ja tärisi kuin horkassa. Eli kuula oli katkaissut suussa olevan Mahorkan. Vähemmästäkin luulivat, että nyt on vähintään Simo Häyhä kyseessä, eikä silloin 500 venäläistä tunnu missään. Jo olikin tilattu sinne vastapuolen metsikköön sellainen keskitys, että puut lenteli ja aukkoa syntyi. Silloin Rönkkö fiksuna hokasi ja tekstasi päämajaan, laittoi paikasta koordinaatit.
    Pakarinen ihmetteli, että mikä juttu tuo nyt oli?
    Rönkkö sanoi, että jos kaikki menee niin kuin luulen, niin kohta tulee viholliselle suurtappiot. Rönkkönen oli laskelmoinut, että varmasti satakunta viholliskonetta syöksyy myös paikalle tulittamaan metsikköä.
    Ja ei kauaakaan, kun jo alkoi koneita tulemaan kuin kärpäsiä kesäpäivänä. Rönkkönen sanoi Pakariselle, että arvasin tämän, ja pyysin päämajasta lähettämään Ilmari Juutilaisen paikalle. Jo syöksyikin pilvien lomasta Illu Mersullaan ja alkoi noin 20 mm:n tykillä ja konekivääreillään tulittaa minkä aseet myötä antavat.
    Karmea ujellus, rytinä ja rautaromun silppu alkoi, kun samantien tippui noin 50 viholliskonetta alas ennen kuin itse tajusivat mitään. Muut lähtivät karkuun, mutta yksi lähti Illua jahtaamaan. Juutilainen fiksuna lensi kohti pellolla olevia vihollisia ja teki väistöliikkeen, niin jo rysähti viholliskone omien sekaan pellolle tuhoten kaiken.
    Illu vilkutteli Rönkköselle ja Pakariselle sekä heitti koneestaan päämajan lähettämiä tuomisia. Sitten tuli täysi hiljaisuus ja pojat tutkimaan tuomisia. Lappu löytyi, jossa luki: "Tässä sata pakettia Wilhelmiä ja Kabanossia sillan tuhoamisesta."
    - Onpa hyvä palvelu, sanoi Pakarinen, se palkinto tuotiinkin tänne eli mikäs hätä meillä koti-Suomeen enää on. Sitten löytyi uusia Etelä-Saimaa-lehtiä, joissa oli myös kerrottu ylistyskirjoituksia Rönkkösestä, Pakarisesta ja tottakai myös Svinhuvudista. Löytyi myös perunasalaattia, Auran sinappia, oikein konjakkipulloja oli pehmustettuun pakettiin laitettu. Löytyi myös Kalle- ja Jallu-lehdet ja siihen pysähtyikin tavaroitten tutkiminen. Tuliaistupakat sentään avasivat ja alkoivat sauhuttelemaan samalla kun "alan" lehtiä lukivat. Silmäpupillit pyöreänä katsoivat kauniita naisia ja Pakarisen poikakin yhdellä imaisulla vetäs Marlboron tumppiin asti. Nyt äkkiä konjakkia, tuumasivat, eihän näitä voi katsella. Rönkkönen lähti "omena" taskussa pulloa hakemaan, ja ottivat pitkät hujut, jo helpotti.
    Pakarinen naurahti ja tuumi, että eiköhän näitäkin lehtiä vielä "aseina" käytetä niin kuin Kabanossia sillan tuhoamisessa. Näin siinä varmaan vielä käy, tuumivat, ja samantien alkoi silmäluomet painumaan kesken juttelun ja olivat untenmailla.

Pari tuntia vierähti, sitten säpsähtivät ylös kun pulinaa kuului metsästä. Venäjää se oli, mutta jotain outoa siinä oli? Sitten asia paljastui, maatuskoita marjametsässä! Maatuskat myös huomasivat finskipojat ja tulivat rohkeasti paikalle helmat paukkuen. Rönkkö ja Paka olivat aivan äimänkäkenä, eikä sanaakaan suustaan saaneet. Maatuskat huomasivat Kallen ja Jallun, ja hermostuivat. Hyi, hyi finskipojat! ja huitoivat mustikanvarvuilla. Pakarinen yritti karkuun, mutta virsut löi tyhjää, kun Olga-niminen maatuska otti niskasta kiinni.
    Näinkö helposti sitä voi vangiksi jäädä, Pakarinen tuumasi. Rönkkönen oli rennompi ja piti silmäpeliä Irinan kanssa. Pakarinen taas oli niin paniikissa "Justiinansa" kanssa, ja vähemmästäkin olo oli kuin Pekka Puupäällä. Silmissä alkoi sumentua ja Pakarinen vaipui alas, mutkitellen kuin veltto kana. Olga ripeästi alkoi elvyttää suusta suuhun -menetelmällä.
    Jo alkoi Pakarisen pojalla hormoonit hyrräämään. Rönkkönen oli jo iltakävelyllä Irinansa kanssa metsän siimeksessä. Olga nosti Pakarisen ylös ja sanoi:
    - Nyt lähetään saunomaan!
    Niin mentiin koko porukka maatuskojen mökille saunomaan. Ruuasta ei pulaa ollut, kun valtava makkaramäärähän miehille koneesta tiputettiin. Hieman suruissaan Olga ja Irina kertoivat, että heidän miehensä olivat rintamalla kadonneet, ei minkäänlaista havaintoa heistä ole.
    Pakarinen huomasi haitarin mökin nurkassa ja alkoi soittamaan. Jo oli sellainen tanssirinki pystyssä ja murheet tipotiessään. Hyvä hikihän siinä tuli, joten hyvä lähteä saunanlauteille. Olga otti Pakarista niskasta kiinni ja raahasi perässään saunan suuntaan pilke silmäkulmassa.
    Rönkkönen mietti, että nyt meni Pakarisen pojalta poikuus. Kyllä se ilme siihen viittasikin, kun saunasta palasivat. Pakarisen pojalla silmät seisoi päässä, posket hehkui punaisena. Sanaa ei suusta tullut, tuli vain pelkkää hysteeristä hihitystä. Rönkkönen ja Irina vuorostaan saunoivat ja tosi kauan saunoivatkin. Rönkkönen oli jo elämää kokenut toisin kuin Pakarinen, ja oli saunasta tullessaankin aivan relax. Pakarinen ei Rönkkösen ilmeestä saanut mitään irti, että onko siellä tosiaan vain saunottu ja juteltu eikä muuta.
   
Naiset tekivät iltapalaa ja kyllä uni maistui, kun sänkyyn pääsivät nukkumaan. Ei olisi miehet millään halunneet lähteä aamulla, mutta pakko oli jatkaa eteenpäin. Hyvästeltiin, ja niin miehet lähtivät.   
    Kyllä oli naisilla hauskaa, kun Pakarinen lähti kävelemään. Haarat levällään askelti kuin rupikonna, oli paikat niin hellänä Olgan kanssa peuhaamisesta. Rönkkönen tuumi, että toivottavasti ei ihan äkkiä saada viholliseen kontaktia. Ei tulisi Pakarisen pojan sotimisesta yhtikäs mitään, maastoutuminenkin tuottaisi suurta tuskaa. Verkkaisesti edettiin Pakarisen määräämässä tahdissa. Kohta Pakarinen sanoikin, että syödään muutama Kabanossi ja laitetaan teltta pystyyn, huomenna on päivä uusi.
    Näin tehtiinkin, syötiin, levättiin, kerrottiin vitsejä. Aamulla oli Pakarinenkin kuin uusi mies, kivun tipotiessään ja energisenä uhosi, että eiköhän Rönkkönen taas tehdä kunnon tehoisku vihollisen kohteeseen? Käyhän se, sanoi Rönkkönen ja niin lähdettiin.
    Muutama tunti edettiin, tultiin ison soramontun päälle ja mikä näky! Miehet menivät salamana maihin, ja katsoivat monttu auki. Soramonttu olikin suuri huoltovarikko. Isoja k-säiliöitä oli rivissä kymmenittäin polttoainetta täynnä. Satakunta panssaria, kuljetusautoja ja ukkoja vilisi kuin muurahaisia.
    Nyt ei muu auta kun kranuja menemään niin paljon kuin löytyy, sitten salamana pienen ammuskelun jälkeen karkuun ja tekstari Illulle sekä päämajaan, ja Illu viimeistelee tuhon. Näin tehtiin, viskottiin kranuja alaspäin kymmenittäin ja tulta perään, sitten karkuun.
    Kauhea räjähtely alkoi alhaalla, ja vihollisia lenteli aivan sorakuopan yläreunassa asti, että melkein kätellä olisi ylettänyt. Sitten karkuun, alkoi koneen ääni kuulumaan ja kas kummaa! Sieltä tuli Illu, mutta myös Joppe Karhunen, tuhosivat viimeisetkin polttoainesäiliöt ja panssarit. Kyllä varmasti Venäjän kapiaiset repivät hiukset päästään, oli se niin raju tuho ja menetys.
    Illu ja Joppe näkivätkin kaverukset, ja heittivät repun alas huutaen:
    - Terveisiä päämajasta!
    Mitäköhän nyt, miehet ihmettelivät.
    Kas kummaa, satakunta pakettia Campingia, Kosanderia ja iso paketti kumia, jossa luki: "Pakariselle". Pakarinen vilkaisi Rönkköstä, et kai samperi soikoon tekstannu päämajaan Olgasta?!
    - Ei, en, sanoi Rönkkönen, vihelteli ja katsoi syyttömän näköisenä taivaalle.
    Pakarinen hiukan leppyi ja mietti:
    - Niin, onhan Moskovassa varmaan naisia ja tiijä vaikka poistulomatkalla poikettaisiin Olgan ja Irinan tykö. Hän tönäisi kyynärpäällään Rönkköstä pilke silmäkulmassa.
    - Juu näin tehdään, sanoi Rönkkönen ja korkkasi lämpimän kossun.
    - Otahan tuosta, sanoi Pakariselle, nyt ollaan huikat ansaittu.
    Pakarinen otti pitkät hujut ja irvisteli, mutta kylläpä lämmittääkin kivasti, tuumasi.
    Vuorotellen otettiin huikkaa, kunnes pullo olikin tyhjä. Pakarinen oli hyvässä nousuhumalassa ja alkoi kaivata Olgan tykö. Rönkkösellä oli täysi työ puhua Pakarinen ympäri, ettei lähde. Viimein Pakarinen rauhoittui ja kävi selälleen makaamaan, kädet niskan takana ja heinä suussa taivasta katsellen.
    Silloin hyökkäsi desantti pusikosta ja emmalla tulitti minkä ehti. Tyhjä kossupullo meni Pakarisen kädestä aivan palasiksi, maa pöllysi. Rönkkönen syöksyi kimppuun, raudoitti, otti niska-pers-otteen ja vippasi ukon pöpelikköön.
    - Huh huh, tuumasi Pakarinen, se oli hilkulla ja laski reikiä. Housunpuntista, taskuista, hatusta oli yhteensä mennyt 15 luotia läpi. Rönkköseltä 27, kun hänellä oli leveät pussihousut. Nyt ne pussihousut oli hyvin tuuletettu, mutta ihme kyllä kummatkin selvisi aivan naarmuitta hyökkäyksestä. Sitten Pakarinen huomasi, että repusta mennyt luoti läpi, avasi repun ja manasi! Voi saakeli soikoon, sekä Kallesta että Jallusta luoti keskeltä läpi!
    Pakarinen oli aivan maansa myynyt, mutta piristyi, kun Rönkkönen tilasi jo uusia lehtiä tekstaamalla päämajaan.

Pakarinen sanoi, että eiköhän leiriydytä ja levätään, on sellainen päivä ollut, että alkaa väsy painaa.
    - Käyhän se, Rönkkönen sanoi, mutta nyt tehdään ketunlenkki ennen leiripaikkaa. Aiheutettiin naapureille sellaista tuhoa, ettei ihme, jos jäljestäjät perässä.
    Näin tehtiin ja Rönkkönen jäi teltan suulle vahtiin. Ei kauaakaan, kun havahtui! Veikkaus kävi toteen, kolme miestä kera konekiväärit ja koira seurasivat jälkiä. Samantien ravisti Pakarisen ylös, teltta kainaloon ja menoksi, eikä aikaa siihen mennyt kuin 15 sekuntia.  Puolen kilometrin päässä vasta teltta paketoitiin kunnolla. Jo alkoi koiran haukunta kuulua, kun tuoreen vainun sai.
    - Nyt mentiin eikä meinattu, sanoi Rönkkönen, eikä kahta kertaa Pakaristakaan tarvinnut käskeä.
    Ukot juoksivat kuin Viren ja Lätsäpekka Päivärinta, tultiin järven rantaan ja voi samperi! Kymmeniä venäläisiä uimassa ja osa jäljillä aivan takana! Silloin Rönkkönen hoksasi, kun uimareitten uniformut olivat rannalla. Hiipivät sinne, ja pukivat venäläisten uniformut omien vaateiden päälle. Jäljestäjät saapuivat paikalle, Rönkkönen ja Pakarinen osoittivat sormella metsään huutaen: "Finski, Finski"! 
    No sinne suuntaanhan jäljestäjät juoksivat samantien, ja eikun toiseen suuntaan äkkiä itse. Rönkkönen kaappasi uimareitten sotilaspuvut kainaloon vielä lähtiessään. Miehet juoksivat pari kilometriä korkean mäen päälle, sitten kiikaroitiin. Jäljestäjistä ei tietoakaan, mutta huvittavaa oli nähdä, kun uimarit juoksivat ympäri rantoja ja pusikoita kädet pippelin edessä suojana vaatteitaan etsien. Kyllä kuului sellainen älämölö mäelle saakka, kun vaatteita ei löytynytkään mistään.

Jokohan nyt olisi tälle päivälle toimintakiintiö täynnä, Pakarinen mietti? Nyt alkaa innostus olla aivan nollissa. Rönkkönen asetti tulojäljille muutaman miinan, ja sitten leiriydyttiin lepäämään.
    Aamu valkeni, ja miehet heräilivät haukotellen. Tuumivat, että olisipa vaikka kunnon kotiruokaa välillä, alkaa pikkuhiljaa makkara tökkiä. Silloin jysähti Rönkkösen asettama miina!
    Iso uroshirvi oli tallannut suoraan miinaan, ja lenti kuin tykinsuusta viereiseen mäntyyn. Kyllä oli miehet hölmistyneitä, kun iso hirvi makaa selällään ketarat ojossa.
    - No nyt on ruokaa, tuumasivat yhteen ääneen, eikun suolistamaan. Pannu tulille ja hirvenlihaa pannulle. Kyllä sitä syötiinkin pannutolkulla Vaasan Ruispalat kyytipoikana. Loppujen lopuksi aivan ähkyssä olivat, ja eikun ruokalevolle. Kyllä oli hymy herkässä, kun heräilivät, oli niin täysi ja hyvä olo. Vielä leikattiin lihaa matkaevääksi iltaa varten, ja eikun menoksi kohti Moskovaa.
    Pakarinen kysyi, paljonkohan vielä on Moskovaan matkaa?
    Rönkkönen sanoi, että useampi sata kilometriä, mutta niin syvällä ollaan vihollisen puolella, ettei yksikään suomalainen eikä edes saksalainen taida olla.
    Pakarinen tyytyi vastaukseen ja sanoi:
    - Mennääs tuon suon yli senkun heilahtaa!
    Rönkkönen sanoi, että ei hitossa kävellä avonaisella paikalla.
    Ja hyvä niin, koska suon takaa oli vihollisia oikein urakalla kaikkine panssarivaunuineen. Vaikka Pakarinen yritti väittää, että: "Piiskalla perkele sivaltelloo"!
    Rönkkönen sanoi:
    - Sano mitä sanot, ni tankki se on!
    Ja tankkihan se oli, kunhan umpimähkään vain ammuskeli.
    Suosiolla jätettiin ne rauhaan, ja jatkettiin matkaa kiertäen paikan ohitse.


Jälleen oli aivan rauhaisaa, jännitys mikä äsken oli, hävisi samantien ja hyväntuulisina mentiin polkua eteenpäin. Rönkkönen tuumi, tuskin jäljestäjiä ihan äkkiä on perässä.
Viimeistään pysähtyvät sen uroshirven luo, jäihän siitä reilusti syötävää useammallekin miehelle.
    - Juu, sanoi Pakarinen, ja käveli suoraan mäntyä päin, kops! Ukko oli samantien selällään Olgan kuvaa tuijottaen. Pakarinen nolona piteli päätään, ja laittoi suosiolla Olgan kuvan rintataskuun. Housussa vielä hiukan pullotti, mutta nopeasti laskeutui. Oli nimittäin sellainen kolahdus, että kylmävesiämpärillistä vastasi.
    Rönkkönen sanoi:
    - Kuuleppas Pakarinen! Sota kun loppuu aikanaan, ja jos vielä ollaan silloin vihollisen alueella, niin sinä jäät poistulomatkalla Olgan kainaloon ja minä jatkan matkaa Lyytin helmoihin, mitäs siihen sanot?
    Jo olikin Pakarisen poika hiljainen, huomasi, että päässä kävi sellainen myllerrys, ettei tosikaan. Sitten ilme alkoi kirkastua ja kuului:
    - Niin! Loistava idea! Mikäs minun on poikamiehenä jäädä Olgan kainaloon, yhdessä viljellään pikkutilaa kaikki kolme, minä Olga ja Irina. Samantien alkoi taas housunlahkeessa pullottaa.
    - Hienoa, mutta mietitään sitä sitten kun asia on ajankohtainen, Rönkkönen sanoi ja viskasi kävyn Pakarisen housunpunttiin.
    - Aiii! Pakarinen sanoi, senkin ilonpilaaja! Mutta taas sovussa jatkettiin matkaa. Pakarinen vain mietti Rönkkösen ehdotusta kaiken aikaa, mietti jo muunmuassa, että mitäköhän viljaa sitä alkaisi viljelemään ja minkä kokoisen kasvimaan raivaisi.
    Onneksi viholliseen ei saatu kontaktia, Pakarinen ei ajatuksiltaan olisi vihollista huomannut, ennen kuin pyssynpiippu olisi ollut suussa. Rönkkönen sanoi:
    - Nyt laitetaan leiri ja syödään hirvenlihat.
    Pakarinen säpsähti, hitto! jokos on ilta? No jo meni päivä nopeasti.
    Niin laitettiin suojaisaan paikkaan notski, laitettiin kahvit kiehumaan ja syötiin hirvenlihaa.
    Sitten käytiin selälleen, reppu pään alle ja katseltiin taivasta.
    Rönkkö tuumasi:
    - On tämäkin elämää, vaarallista, mutta jotenkin kiehtovaa.

    Niin nukahtivat miehet yhtäaikaa, ja nukkuivatkin makeasti pimeässä, kunnes aamulla heräsivät kauheaan törinään. Miehet kohottautuivat katsoakseen, mikä oli se ääni, ja desanttihan siellä oli! Jäljille oli päässyt, mutta oli syönyt reilusti hirvenlihaa matkan varrella, ja lämpimässä se ei enää aivan tuoretta ollut, joten istui kyykkykakalla vain parinkymmenen metrin päässä miehistä.
    Kyllä sitä tulikin reilusti, mies istui kuin kannon nokassa ja vaihtoi paikkaa hieman sivuun jo kolmatta kertaa, kunnes Rönkkönen astui esiin ja sanoi:
    - Morjens!
    Se sana oli desantille kuin rukiver, oli samantien käpälät pystyssä ja rutina takapuolessa vain yltyi. Tavallaan oli hyvinkin koominen tilanne, mutta reippaasti Rönkkönen uhkasi kiväärillään ja Pakarinen myös. Jo nousi housut ylös vikkelään, ja konepistooli lennähti kauas desantilta.
    - Mitäs paranovinpoika oikein meinasi? Rönkkönen kysyi uhmakkaasti.
    Mies aivan paniikissa sanoi, että:
    - Pakko, pakko! Laittoivat tiedustelemaan ja muu porukka tulee perästä!
    Rönkkönen sanoi:
    - Nyt häviä vähän vikkelään ja sano terveisiä jäljittäjille, että turha on Rönkköstä ja Pakarista jäljittää.
    Niin lähti desantti takapuoli paukkuen takaisinpäin, ja kohta kaukana metsikössä kajahti sana "Rönkkönen"!
    Alkoi kaamea rytinä ja pauke kuulua, kun joukolla kauhusta kalpeina juoksivat jäljittäjät karkuun.
    - Se niistä, sanoi Rönkkönen ja kaivoi sikariaskin kouraan.
    - Nyt poltellaan Pakarisenpoika sikarit!
    - No mikäs siinä, Pakarinen sanoi, ja niin hyvillä mielin sauhuteltiin sikareita.
    - Olipa pirteä herätys tälle aamulle, miehet tuumivat.
    - Eiköhän jatketa samantien matkaa Moskovan suuntaan, Rönkkönen kysyi.
    - Ei kun menoksi, sanoi Pakarinen, ja niin laitettiin reput selkään. Jokohan nyt saisi rauhassa edetä hiukan pidempään, ettei pahempia häiriötekijöitä tulisi matkaan, Pakarinen tuumi.
    Edettiin rauhallisesti, polku mutkitteli pitkin sankkaa kuusikkoa, kunnes kaverukset näkivät ison peltoaukion avautuvan edessään.
    - Nyt maihin ja äkkiä, Rönkkönen sanoi Pakariselle.
    Samantien oltiin turpeessa mättään takana.
    - Nyt ois hyvät neuvot ja vitsit paikallaan, Rönkkönen kuiskasi.
    Pakarinen sanoi samantien:
    - Eläimet, jotka imettävät, ovat nisäkkäitä. Mitä sitten linnut ovat? Munakkaita!
    - Pöhkö! sanoi Rönkkönen ja läpsäytti olalle.  
    - En noin kirjaimellisesti tarkoittanut, vaan katso tuonne!
    Pakarinen kohottautui hieman ja mikä näky! Satoja panssareita, tuhansia miehiä, tykkejä yms. sotakalustoa.
    - Suurhyökkäykseen valmistautumistahan tämä meinaa, Pakarinen sanoi.
    Rönkkönen naputti jo tekstaria päämajaan, että nyt ei riitä edes Illu ja Joppe, vaan Immolasta mukaan saksalaiset tarkkuuspommittajat ja Ernst Ruben Lagus kaikkine Sotkineen ja Tigereineen. Koordinaatit laitettiin, jo oli päämaja ihmeissään, että onpas pojat ehtineet syvälle vihollisen alueella. Rönkkö vielä tekstarilla viestitti, että elkää välillä Sotkia sammuttako, koska tulikuuma kone, niin ei käynnisty kuin neljän tunnin päästä uudestaan.
    Ok, tuli paluuviesti, ilmoitetaan Lagukselle ja nyt pojat kauemmas sieltä.
    Rönkkönen ja Pakarinen perääntyivät matalana turvaan. Kului muutama tunti, ja sitten alkoi koneet jytisemään. Illu ja Joppe sekä 15 saksalaiskonetta alkoi sellaisen tulituksen ja pommituksen, ettei siinä kettukaan ois selvinny. Panssarit tosin kerenneet varmaan kunnolla edes matkaan, kun homma oli hoidettu.
    Illu heitti koneesta parit paketit pojille ja iloisesti vilkuteltiin puolin ja toisin. Heti ryhtyivät miehet avaamaan pakettejaan. Pakarinen ilahtui! Aivan uudet Jallut ja Kallet! Oli ruokaa, mm. hirvenlihaa, sianpotkaa ja makkaroita reilusti, oli Batterya ja Red Bullin energiajuomaa. Oli jopa muutama salmaripullokin laitettu mukaan, ja kossua tietenkin. No eikun virtaset tehtiin samantien eli kossubatterypaukut. Viimeinenkin paketti avattiin ja mikä näky!
    Miehet jähmettyivät ja tuijottivat silmät tapillaan!
    Mannerheim-ristit molemmille uroteoista! Kyllä ottivat miehet asentoa ja kättä vedettiin lippaan. Maljoja kilisteltiin. Kyllä oli rinta rottingilla. Oli oikea juhlaillallinen miehillä ja kunniamerkit rinnassa tietty.
    Vihollisiakaan ei tällä kertaa näkynyt mailla eikä halmeilla.
    Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, kahvipannu laitettiin tulille ja syötiin hyvin, sitten jatkettiin matkaa. Oli niin täydellinen tuho suoritettu edellispäivänä, ettei vihollisia mailla eikä halmeilla.
    Pitkä tovi käveltiin, mentiin ja mentiin iltaan asti. Sitten tuli kukkula, ja avautui suurkaupunki edessä.
    - Moskova! huusivat miehet yhtä aikaa.
    Olihan se Moskova, kaupunki tuntui autiolta. Ihmisiä ei näkynyt.
    - Ai perkele Pakarinen, me tehtiin se! hihkaisi Rönkkönen, Moskova!
    Kadulla yksi valomainos kiinnitti huomion, oho!
    - Äkkiä tuonne! Pakarinen sanoi.
    Punaiset lyhdyt! Niin mentiin hämyiseen paikkaan, naisia oli lyhyissä hameissaan ja hymyilivät kaveruksille. Tiskillä tilattiin salmarit ja jallukolat.
    - Sota on ohi, sanoi baarimikko, uutisissa sanoivat tänään.
    Kyllä ilahtuivat miehet, ja maljaa kohotettiin sen kunniaksi. Mutta silloin käsi tarrasi Pakarisen olkapäähän ja alkoi tulla käsilaukusta. Vai punaisissa sitä ollaan!
    - Olga! Hihkaisi Pakarinen ja piti käsiään kasvojen suojana iskuilta.
    - Löysinpäs sinut, Olga sanoi.
    - Ikävä tuli ja nyt mennään pirtille ja perustetaan suurperhe.
    Pakarisenpoikaa vietiin niin ettei jalat maata tavoittaneet. Vapaalla kädellä huikkasi Rönkköselle kiitokset, sanoi, että ota minunkin puolesta snapseja ja tule Lyytin kanssa kylään.   
    - Tämä sovittu, Rönkkönen huikkasi takaisin ja sanoi, ettei hätää, Illu on jo tulossa koneellaan noutamaan takaisin koti-Suomeen!
    - Hienoa! Pakarinen huudahti ja katosi näkyvistä Olgan viemänä.
    Rönkkönen otti snapsin ja ajatteli, että ei taida Pakarisen poika niillä uusilla lehdillä tehdä yhtikäs mitään, kyllä Olga hoitelee.


Loppu!